tiistai 4. maaliskuuta 2014

Sukellus kuntosaliharjoittelun maailmaan!

Sukelletaan hetkeksi kuntosaliharjoittelun maailmaan. Tämä on niin laaja aihe, että kirjoitettavaa tulisi varmasti monta postausta ja tulen varmasti jatkossa kirjoittelemaan lisääkin aiheesta. Nyt kun kuntosaliharjoittelu tuntuu olevan taas kasvussa ja se on saanut rinnalleen crossfitin kaltaisia lajeja niin moni on lähtenyt innokkaana salille kokeilemaan, miltä se treenaaminen oikein tuntuu! Tässä kirjoituksessa käsittelen muutamia juttuja, mitä jokaisen olisi hyvä miettiä käydessään kuntosalilla.

Bring Sally up. Bring Sally down haasteen äärellä!
Monia kuntosalilla kävijöitä askarruttaa, miten kovaa siellä pitäisi harjoitella, minkälaisilla vastuksilla ja kuinka pitkiä sarjoja olisi järkevää tehdä. Kaikkiin näihin ei voi yhdessä kirjoituksessa perinpohjin tutustua, mutta pintaa voidaan raaputella mielin määrin!

 Kuntosaliharjoittelu niin kuin harjoittelu ihan ylipäätänsä tähtää usein johonkin. Tällä tarkoitan sitä, että kuntoilijalla on joku tavoite mielessään. Se voi olla kiinteytyminen, painon pudottaminen, lihaskunnon ylläpito, voiman hankinta, Fitness-lavat tai oikeastaan ihan mikä tahansa. Se tavoite pitäisi tehdä vähintäänkin itselleen selväksi, kun harjoittelua aloitetaan. Tällä tavoin harjoittelusta saa huomattavasti selkeämpää ja harjoitusohjelma liikkeineen ja toistomäärineen on helpompi rakentaa. Kehitystä tapahtuu ja innostus säilyy pidempään.

Reiden koukistus terveisiä Lasselle!
Alkuun voi olla vaikeaa saada liikkeitä tuntumaan. Välillä voi käydä niinkin, että kun traineri kysyi, että miltäs tämä liike tuntui ja mihin kohtaan se otti eniten, niin asiakas saattaa vastata jotain aivan muuta, kuin traineri odotti. Tämä kaikki kuuluu asiaan. Jos tekee ensimmäisiä kertoja liikkeitä kuntosalilla niin varsinkin kokematon liikkuja saattaa saada liikkeet tuntumaan erikoisissa paikoissa. Trainerin tehtävä on sitten opastaa, miten liikkeet tehdään oikealla suoritustekniikalla ja missä liikkeiden pitäisi tuntua. Hyvä traineri kertoo tämän asiakkaalleen jo ennen ensimmäistä sarjaa :).

Metallican soidessa jaksaa painaa loppuun saakka!
Hyvä perussääntö kuntosalilla treenaaville on, että älä tee mitään liikettä/laitetta, jos et tiedä mitä kohtaa kropastasi sen pitäis rasittaa/harjoittaa. Näin onnistut välttämään vaaran, että tekisit liikkeen väärällä tekniikalla ja pahimmassa tapauksessa satuttaisit itseäsi.



Kuntosalilla voi monia liikkeitä/laitteita tehdä erittäin monella eri suoritustekniikalla. Pienillä muutoksilla saadaan kohdistettua rasitusta eri lihaksille. Jos joku tekee kuntosalilla vaikka ylätaljaa polvillaan tai istuen siinä väärinpäin vähän niin kuin selkä menosuuntaan ei vielä kannata mennä kyselemään, "että tiiät sä kynäniska itekään mitä oot tekemässä? Moniin asioihin löytyy selitys, ei toki kaikkiin. Itse kuntosaleilla käydessä näen todella paljon mitä erikoisempia tekniikoita. En yksityishenkilönä treenatessa mene koskaan opastamaan ihmisiä. Jokainen saa mun puolesta treenata ihan omalla tavallaan. Jos ihminen kaipaa apua ja opastusta treeneihinsä, niin hän osaa sitä varmasti hakea joko kuntosalin, personal trainereiden/kuntosalivalmentajien kautta. Asiakkaiden kanssa käydessäni trainerin ominaisuudessa ollesani koitan sitten välillä jotain päästää suustani :).

Jalkapäivän riemuja!

Harjoitteluun ja varsinkin suoritustekniikoihin olennaisena asiana liittyy muutamia asioita. Jokaisella ihmisellä on täysin uniikki keho ja lihaksisto. Kuka venyy ja taipuu enemmän, kuka vähemmän. Toisella on huikeat liikelaajuudet, kun toisella taas todella rajoittuneet. Myös kroppamme mittasuhteet ovat täysin erilaisia. Jollakin on pitkä selkä, toisella lyhyet jalat ja kolmannella iso maha! Kaikki nämä asiat muokkaavat liikkeitämme eikä esimerkiksi jalkakyykkyä voi kaikki ihmiset tehdä presiis samalla tekniikalla. Toki löytyy paljon asioita, mitä ei kannata esim. jalkakyykyssä tehdä ja osasta syntyy rasitusta täysin vääriin paikkoihin, mutta idea siitä, että olisi yksi täysin oikea tapa tehdä vaikka jalkakyykky ei ole todellinen. Itseään voi aina kehittää ja tuskinpa sitä koskaan on ns. valmis kuntosalitreenaaja!

Välillä pitää hapotta, kohta tiiätte miksi!

Minä olen harjoitellut kuntosalilla enemmän tai vähemmän jo 16 vuotta. Silti olen vielä täysin alussa siellä. Kuntosali on kokonaisuutena niin monipuolinen harjoitusympäristö, että siellä oppii aina uusia liikkeitä, toimintatapoja, suoritustekniikoita, variaatioita jne. Minäkin työstän tällä hetkellä todella monia asioita ja välillä tuntuukin siltä, että mitä enemmän opin asioita, sitä enemmän korjattavaa kaikesta omasta tekemisestänikin löytyy. Jos ensimmäinen Elixian-salikorttisi viettää kohta 1-vuotis syntymäpäiväjuhlia, niin ei kannata vielä heittää toivoa siitä, että kaikki olisi jo nähty. Näin ei todellakaan ole. Jos pitää mielen avoinna, silmät ja korvat auki, niin oppii koko ajan lisää. Kaikesta uudesta ei tarvitse aina olla samaa mieltä vaan on tervettä ottaa uutta tietoa avoimesti vastaan ja suodattaa siitä sitten tarvittavat palaset tukemaan omaa uskomusta, ajatusta ja toimintamallia. Toki tietyissä liiketekniikoissa on se "my way, or highway" tyylinen ajattelu voimissaan. Eli on tosiaan asioita, mitä ei saa ja kannata tehdä :).

Poseerausta Motivuksella!
Minkälaisia sarjoja salilla pitäisi sitten tehdä? Monillehan käy niin, että tehdään vuosikausia samoja liikkeitä, samoilla sarjoilla ja toistomäärillä. Tällöin kehitys loppuu jossain vaiheessa. Sarjoilla tarkoitetaan siis sitä, kuinka monta kertaa vaikka jalkakyykkyä tehdään. Jos ohjelmassa lukee 3x 10, niin sarjat ovat noita kolmosia ja toistot noita kymppejä. Eli teet 10 jalkakyykkä yhteensä kolme kertaa. Okei. Nyt on kaikki taas onnellisesti kartalla :). Vaikka jatkuvuus on toisissa asioissa hyve, niin salitreenissä sitä lihaksistoa pitäsi kiusata erilaisilla ärsykkeillä, painoilla, sarjoilla, liikkeillä ja toistomäärillä aina säännöllisin väliajoin. 

Timmi peppu pitkillä sarjoilla? - "Naah niga!
Tätä voisi nyt jatkaa sitten loputtomiin, mutta sanotaan vain tiivistelmänä, että jos haluat saada lihaksia, poltttaa rasvaa tai kiinteytyä, niin treenin pitäisi kyllä aina tuntua. Monesti törmään sellaiseen ajatukseen, että jos halua polttaa rasvaa tai kiinteytyä niin silloin pitäisi kuntosalillakin tehdä todella pitkiä sarjoja, joissa toistomäärät ovat 15-25 luokkaa. Tämähän on vähän harhaa. Jos siellä kuntosalilla haluaa kehitystä tapahtuvan niin silloin pitää kyllä lihaksissakin tuntua poltetta. Aina ei ole pakko vetää mitään crossfitistä ja biggest loserista tuttuja oksennussarjoja, päinvastoin jätetään ne sinne, mutta jos joka laitteesta ja liikkeestä kerta toisensa jälkeen poistuu hymy kasvoilla ja salkkareiden eilisen jakson juonikuviot mielessä on harjoittelu ollut liian kevyttä. Jos haluaa harjoitella kevyesti se on tosi jees, mutta jos toivoo sitä Janni Hussin, Jutan tai vaikka Bull Mentulan kroppaa niin silloin pitää kestää jo vähän kipuakin treeneissä.

Lopetetaan tämä tällä kertaa Mustan Barbaarin sanoin:

"Kuka sano et saat tuloksii ilma duunii? Älä usko niit se on pelkkä satu. Sä halusit saada hyötyy ilma kipu, naah nigga su pitää olla salil eka salil vika"

Hyvää viikon jatkoa ja muistakaa mustan barbaarin opit seuraavan kerran salille mennessänne!

Tuukka


6 kommenttia:

  1. Tuukka sie oisit kyllä ansainnu oman palstan jostain liikuntalehdestä tai vastaavasta :D Siulla on mieletön taito kirjoittaa samaan aikaan sekä asiantuntevasti että viihdyttävästi! PEUKKU!

    http://annamuntreenaa.fitfashion.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna :)! Ehkä jonain päivänä mun pitää perustaa oma lehti, että saan julkaistua juttujani :)! Mikäköhän se vois olla? "Urbaanit 2010-luvun salimiehet"? Uusimmassa numerossa:
      - Bull Mentula testaa miesten kosteusvoiteita, nän ihoni tuoksuu aina raikkaalle, kertoo Jari"
      -"Mikael kertoo kokemuksistaan: "olen salikiusattu"
      -"Päätoimittajan palstalla Tuukka kertoo, kuinka hankkia pyöreä peppu kesäksi"

      No joo ehkä mä jätän sen lehden perustamisen. Ei noi jutut varmaan myisi kovinkaan hyvin!

      Poista
    2. Hah :) Kiitos luottamuksesta!

      Poista
  2. ekaa kertaa luin blogiasi ja voi vitsit ku mukava lukea :) kiva tyyli kirjoittaa. tykkään!

    VastaaPoista
  3. Paljon kiitoksia Carita! Tänään tuleekin taas uutta postausta! :)

    Mukavia lukuhetkiä jatkossakin ja ennen kaikkea mahtavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista