sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Juoksua, haasteita ja tavoitteita!

Nyt on kevään viimeinen todella kiireinen viikko pikkuhiljaa takana. Olo on helpottunut ja rentoutunut. Hektinen viikko huipentui perjantaihin, kun saimme 4Runnersiin Mizunon uudet kengät ja niiden käsittelemisessä meni melkein koko työpäivä. Sen lisäksi  mulla oli aamulla omat treenit ja sitten vielä juoksutreenit oman asiakkaan kanssa. Voin kertoa, että kiirettä piti ja jokaiselle minuutille riitti paljon hommia. Päivä päättyi töiden osalta klo 18.00, jonka jälkeen lähdin Itäkeskukseen vaimon ja anopin luokse. Aamulla sain todella houkuttelevan tarjouksen vaimoltani. Se kysyi, että "haluutko muuten tulla tänään etsimään mun äidille uutta kevättakkia Itiksestä? Mä vastasin, että: Tottakai, se olis aivan upeeta. Itäkeskus+kevättakin osto anopille (josta kyllä tykkään) on vaan liian suuri missio jopa mun tyyliselle köyhän miehen Ismo Laitelalle, joten taktikoin ja ilmestyin paikalle vasta silloin kun takki oli jo kassissa ja kotiinlähdön hetki käsillä. Olen jo aikoja sitten oppinut, että jos olet muita hitaampi ja lahjattomampi niin ole ovelampi ja yritteliäämpi :).

Compression vaatteita joka lähtöön!
Päivän juoksutreenit menivät hyvin. Aamulla mulla oli tosiaan omat treenit eli herätys klo: 06.15, banaani suuhun, compressiovaatteet päälle ja lenkille. Nyt valitsin 2XU:n pitkähihaisen paidan ja lyhyet trikoot sekä Zero Pointin sukat. Kaikki vaatteet toimivat loistavasti ja tykkäsin tuosta paidastakin nyt todella paljon. Olen aikaisemmin ollut hieman skeptinen compression paitojen suhteen juoksussa. Se osoittautui kuitenkin todella loistavaksi. Siinä pysyy juoksuasento paremmin kasassa ja se antaa jotenkin jännästi tukea myös käsille. Nehän väsyvät varsinkin pidemmilä lenkeillä jonkin verran, vaikka eivät kovin kovaan rasitukseen joudukaan. Sukat ja trikoot antavat taas hyvän jämäkän tunteen jalkoihin ja ehkäisevät tehokkaasti kramppeja sekä pitävät jalat fressimpänä pidempään. Treeninä oli vähän lämmittelyä ja sitten kiihtyvällä vauhdilla 5km, jonka jälkeen vielä 1,5km:n jäähdyttely. Tässä faktaa:

1km   5m42s   lämmittely
2km   5m28s
3km   5m06s
4km   5m02s
5km   4m52s
6km   4m34s
7km   5m31s  jäähdyttely

Lenkin jälkeen suihkuun, syömään aamupalaa ja sitten 4Runnersiin. Kesken työpäivän kävin tekemässä treenin oman asiakkaan kanssa. Sen jälkeen sitten taas jatkamaan 4Runnersiin. Aika vaiherikas päivä kaikenkaikkiaan. Loppusaldona oli 7 tuntia töitä 15km juoksua.

Perjnatai illan  menu: Parsa ja kukkakaalia, tummaa riisiä, kana-kesäkurpitsa kastiketta ja pari leipää.
Lauantai menikin sitten lepäillessä. Mulla osui lepopäivä tällä viikolla lauantaille ja se teki hyvää. Kroppa alkoi olla jo todella väsynyt pitkän viikon jälkeen. Nautimme kotona rauhallisesta aamusta. Heräsimme jo 07.00, sitten vähän aamupalaa napaan ja kun kummallakaan ei mitään aikatauluja aamupäiväksi ollut, niin menimme vielä takaisin nukkumaan. Aamupäivällä lähdimme käymään keskustassa ja tarkastimme myös polkupyörä huutokaupan/tapahtuman Kampin narinkkatorilla, mutta hienosta ajatuksesta huolimatta se oli jäänyt vähän piippuun. Huutokaupassa taisi olla 3 pyörää ja muutenkin todella vähän ihmisiä paikalla. Tapahtuman idea oli mielestäni hyvä ja toivottavasti se kehittyy vielä suuremmaksi tulevina vuosina. Alkuillasta kävimme Haagan sankaripuistossa, mikä on sodassa kaatuneiden Haagalaisten viimeinen leposija. Loppuilta mulla menikin ihan vaan kotona lepäillessä ja ruokaa laittaessa. Näin villi lauantai tällä kertaa :).


Haagan sankaripuistossa.
Mullahan on tosiaan nyt herkuton, alkoholiton, mauton ja hajuton kausi tuonne Tukholman maratonille saakka. Sitten suon itselleni hampurilaisen, pari olutta ja karkkipussin :). Sinne asti on kuitenkin tyydyttävä appelsiineihin ja päärynöihin. Mun kisasuoritukseen sillä ei ole niinkään suurta vaikutusta. Tämä on enemmänkin tällainen henkisen puolen testi. Eilen istuin sohvalla rouvan Daim-patukka pään päällä ja mietin syntyjä syviä :). Välillä on mukava kokeilla rajojaan ja tehdä tällaisia ihmiskokeita itsellään. Nyt oli tällaisen vuoro. Joskus olen ollut ilman alkoholia 100 päivää, 4kuukautta, 2 kuukautta, 1 kuukauden. Milloin minkäkin ajan. Sekin on varsin opettavaista. Haastankin kaikkia kokeilemaan jotain tällaista testiä, jos keksitte sopivan aiheen. Monesti kuulen, että voisin ruveta herkuttomalle, tipattomalle tms, mutta kun mulla on kaverin tuparit kahden viikon päästä ja marsukin täyttää kohta vuosia. Sitten on niin hirveen vaikee olla siellä juhlissa. Tässä kohtaahan jokainen arvaa jo sen, että nämä kaikki ovat vain selityksiä sille, että sitä uutta asiaa ei voisi yrittää. Minulla on itsellänikin tässä paaston aikana juhlia ja tapahtumia, mutta vanha sananlasku sanoo, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Ei auta itkut, vaan tämä päätös pitää loppuun saakka. Tehkää päätöksiä/haastakaa itseänne rohkeasti älkääkä miettikö mitä juhlia ja tapahtumia joudutte olemaan selvinpäin tai herkuttelematta tms, vaan ottakaa haaste arvokkaana, kasvattavana kokemuksena. Juhlia tulee ja juhlia menee ja sunnuntai aamuna sä olet se todellinen voittaja :) (Jos ymmärrätte mitä tarkoitan)

Kielletyt hedelmät!
Viikon päästä juostava Helsinki City Run on minun ensimmäinen tavoitteeni juoksun saralla tänä kesänä. Seuraava ja samalla alkukesän päätavoite on sitten tietysti Tukholman maraton. Kun mä olen tällainen malttamaton adhd-tapaus niin mulla on jo seuraavat kuviot ja tavoitteet mielessä. Juoksun saralla seuraava tavoite tulee vastaan lokakuussa ja yksi suurempi projekti alkoi tänään. Se tulee konkeretisoitumaan todennäköisesti kesällä 2014. Näistä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Viikon saldo liikunnan osalta oli seuraava:

Maanantai: Juoksu 10 km
Tiistai: Juoksu: 11km +, Kuntosali: 75 min Selkä-hausia, hartia, olkapää
Keskiviikko: Juoksu: 9km +Pyöräily: 27km
Torstai: Kuntosali Rinta-ojentaja-keskikroppa 75min
Perjantai: Juoksu: 7,5km + Juoksu 7,5 km
Lauantai: LEPO
Sunnuntai: Uintitekniikkaa 45 min + Juoksu 10-15km

Aurinkoista ja liikunnantäyteistä sunnuntaita! Mä lähden kohta vetämään viikon viimeiset juoksutreenit ja valmistamaan asiakasta viikon päästä juostavaan City Runiin, missä hänen olisi tarkoitus juosta oma ennätys ja olen varma, että se tulee myös tapahtumaan.

Leevi



torstai 25. huhtikuuta 2013

Juoksua, ruokaa, juoksua, ruokaa

Juoksua, juoksua, juoksua!! Sitä tämä harjoittelu, työ ja vapaa-aika tällä hetkellä on. En valita, ei sinne päinkään. Juoksuhan on iloinen asia. Niin kauan, kun loukkaantumiset kiertävät mua niin tää kelpaa oikein hyvin.

Juoksua juoksua, tässä vielä talvisissa maisemissa!
City Runin lähstyessä on vaan painettu lisää kaasua sekä työrintamalla, että samalla omassa harjoittelussa. Tosin tällä hetkellä ne liittyvät useasti vahvasti toisiinsa. Päivät ovat venyneet ja välillä on ollut energiat aika vähissä, mutta aina sitä jostain jaksaa kaivaa lisää fiilistä ja tsemppiä. Siinä auttavat tietysti lähipiiri, mahtavat asiakkaat ja pakko sanoa, että terveellinen paljon vihanneksiä, hedelmiä ja kasviksia sisältävä  ruokavalio. Jos Stubb saa tunnin liikunnasta 2 tuntia lisää energistä aikaa vuorokauteensa niin musta on tuntunut, että tämän uuden ruokavalioni myötä olen saanut 5 energistä tuntia lisää vuorokauteeni :)!

Meidän hedelmät
Olen muuttanut ruokavalioni aika totaalisesti viimeisen vuoden aikana. Nyt syön pelkästään aidosta tavarasta tehtyä ruokaa. Eli olen jättänyt kaiken valmisruoka meiningin pois ja satsaan täysillä hedelmiin, kasviksiin ja vihanneksiin. Nytkin istun täällä koneen ääressä päärynä toisessa ja porkkana toisessa kädessä yrittäen samalla saarnata teille terveellisen, raikkaan ruokavalion puolesta:). Suurempi muutos tapahtui joskus loka-marraskuun aikoihin. Aloin tekemään muutoksia rauhallisesti pala kerrallaan. En oikeastaan edes tietoisesti menetellyt näin, vaan se kävi vähän vahingossa. Pelkästään tämän PT ammattini vuoksi aloin ottamaan asioista vielä enemmän selvää ja samalla halusin testata uusia juttuja itselläni. Sehän on paras tapa huomata, miten ne toimivat.


Tämän päivän saalis!
Olen pienestä pitäen ollut allerginen lähes kaikille hedelmille ja juureksille. Samalla olen ollut todella ennakkoluuloinen uusia ruokia kohtaan. Ikinä en ole pelännyt sitä, että joku on pahaa. Mä tykkään melkein kaikista ruoista. Näkeehän sen jo mun lapsuuden kuvista. Painoin ekalla luokalla muistaakseni 37 kiloa. Seuraavaks painavin tenava painoi varmaan jotain 16 kiloa. Keskimäärin saman verran kuin joku mäyräkoira. Olin siis pyöreä poika. Enemmän oon aina pelännyt, että olisin jollekin allerginen ja kuolisin siihen. Hemmetin outoo, mutta totta! Välttelin hedelmiäkin todella pitkään, kunnes jostain ihmeellisestä päähänpistosta aloinkin yhtäkkiä testailemaan, että mitä mun kroppa niistä sanoisi. No sehän suorastaan huusi, että mitä hemmettiä täällä tapahtuu!!!Näitä lisää!!! Siitä se ajatus sitten lähti. Olen periaatteen mies, joka vetää asiat aina mieluummin kunnolla yli  kuin vain sinnepäin. No niinhän nyt on käynyt tässäkin. Eilen söin 11 hedelmää. Joo mä tiiän, se meni vähän överiksi. Täs nyt on kuitenkin ollu kaikennäköstä...:) Toisaalta parempi 11 hedelmää kuin 11 bissee, jos tälle linjalle lähetään..Sanomani on se, että haastakaa itseänne kokeilemaan uusia juttuja ja uusia ruokia. Mun tieni tällaiseks hedelmien suurkuluttajaksi on ollut pitkä ja pimeä, mutta tänne on tultu! Sen valion mansikkajogurtin voi aivan loistavasti korvata jollain nätillä marja-hedelmä-terveys-smoothiella. Et sä siihen kuole, päinvastoin :)! Mun matkani näiden asioiden parissa on vasta alussa, mutta jo nyt tiedän, että aion kulkea sitä vielä pitkälle. Kala putoo jo kuin Norjalaisella troolarin kapteenilla ja äsken korkkasin myös omenan. Edellisestä on varmaan 10 vuotta aikaa!


Tiistaina kerkesin myös salille!

Syömisen lomassa olen ehtinyt myös juosta. Viikko kilometrit ovat olleet mulle suhteellisen suuria eli nyt on viimeiset 3 viikkoa liikuttua jossain 60-70km:n hujakoilla. Monesti päivässä on kertynyt 15-20km juoksua, kun olen juossut omien treenien lisäksi myös asiakkaiden kanssa. Useasti olen yhdistänyt nämä kaksi asiaa toisiinsa. Olen lähtenyt kotoa juoksemaan asiakkaan luokse ja tehnyt siinä samalla kovempivauhtisen 8-10km:n harjoituksen, jonka jälkeen olen sitten vielä vetänyt jonkinlaisen treenin asiakkaalle. Mitä milloinkin. Yhteensä tästä on minulle tullut n. 16-20km:n pyrähdyksiä. Parhaana päivänä viime viikolla yhden päivän energiankulutukseni oli harjoituksien osalta 2400kcal. Siinä saa aika vapaasti popsia jo niitä banaaneita ja päärynöitä päivän mittaan.
 
Cityruniin on nyt n. 1,5 viikkoa aikaa ja tahti tosiaan kiihtyy. Nyt on viimeinen "harjoitusviikko" ja ensi viikolla sitten vaan kevennellään ja pidetään juoksutuntumaa yllä.
 
Tällaista tänään. Nyt on päivitykset jääneet vähemmälle työkiireiden vuoksi, mutta noin kaksi kertaa viikossa koitan kertoa tuntojani pahimmankin hässäkän keskellä.
 
Hyviä treenejä ja City Runille lähtijät nauttikaa täysillä parista viimeisestä viikosta. Nyt alkaa kaikki työ olla jo takana ja kohta päästään korjaamaan satoa :)!
 
-Leevi
 
 

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Vinkkejä juoksukengän valintaan

Lauantain kunnniaksi höpöttelen juoksukengän valinnasta. Sehän on yksi suurista tähtihetkistä juoksijan elämässä, kun pääsee sovittelemaan uusia kenkiä ja valitsemaan niistä sitten sopivimman. Minullakin se hetki oli eilen. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt millä kengällä lähden Helsinki City Runille ja sen jälkeen sitten Tukholman maratonille. Kengän valinta on yksi tärkeimmistä rituaaleista mitä tällaiseen tapahtumaan valmistautuminen pitää sisällään. Myös vaatteet on oltava asianmukaisia ja niihin kiinnitetään sitä enemmän huomiota mitä pidempi matka on kyseessä. Kengät ovat kuitenkin se juoksijan tärkein työkalu.
Juoksija tarvitsee monet kengät!
Mitä pitäisi sitten ottaa huomioon? Ensimmäinen askel olisi hakeutua ammattilaisten luokse. Pitäisi mennä sellaiseen urheiluliikkeeseen /juoksun erikoisliikkeeseen, mistä saa varmasti asiantuntevaa apua. Ennen kauppaan astumista voi miettiä vielä seuraavia seikkoja:

- Kuinka paljon juoksen?
- Onko käytössä yksi vai useampia pareja juoksukenkiä?
- Tarvitsetko pronaatiotuetun vai neutraalin jalkineen?
- Tarvitsenko kiertojäykän vai kiertolöysän jalkineen?
- Juoksenko päkiävoittoisesti vai enemmän kannan kautta?
- Kuinka pitkiä lenkkini pisimmillään ovat?
- Tuleeko kenkä kisakengäksi vai harjoituskengäksi?
- Millä alustalla juoksen pääasiallisesti?
 
Jos et tiedä vastausta kaikkiin edellä mainittuihin kysymyksiin niin asiantauntevassa liikkeessä saat niihin varmasti selkoa.
Samassa yhteydessä olisi myös hyvä tehdä askelanalyysi. Se tehdään monesti juoksumatolla tai muita apuvälineitä käyttäen. Siinä tarkastetaan onko askeleesi ylipronatoiva, supinoiva vai sitten ihan neutraali. Tämän perusteella kengän valitseminen on jo huomattavasti helpompaa ja riski siitä, että uusi kenkä ei olekaan sopiva pienentyy huomattavasti. Erittäin suuri etu myös asiakkaalle on se, että pääsee asioimaan sellaisen myyjän kanssa, joka harrastaa itsekin juoksua. Tällöin myyjän oma tietotaito ei ole pelkästään koulutusten ja luetun tiedon tasolla. Käytännön kokemus ja itse tehtävät havainnot ovat näissä urheiluun liittyvissä asioissa kuitenkin pakollisia. Voit lukea vaikka 15 kirjaa maratonista, mutta jos et ole sitä itse juossut niin et voi sanoa tietäväsi mitä siellä käydään todellisuudessa läpi ja mitä haasteita se saattaa eteesi  heittää.

Vaihtoehtoja riittää!
 Askelanalyysin jälkeen päästäänkin jo sovittelemaan kenkiä. Voin tähän väliin kertoa omasta kisakenkä valinnastani. Hyödynnetään tässä samalla nyt tuota edellä olevaa yhteenvetoa. Eli juoksen n. 40-70km viikossa. Käytössä minulla on muitakin juoksukenkiä, joten nyt etsitään vähän kevvyempää ja rullaavampaa kenkää, jolla voi juosta pidempiäkin lenkkejä, mutta pääasiassa keskipitkiä sekä kisat. Minun kisamatkani ovat niin pitkiä, että tarvitsen lievän ylipronaationi vuoksi  tukea kengän sisäsyrjälle. Lisäksi kengän pitää ehdottomasti olla kiertojäykkä, koska se on tärkein ominaisuus jalan sivuittaisliikkeen tukemiseksi. Juoksen enemmän päkiävoittoisesti , mutta varsinkin maratonin loppupuolella askel voi väsymisen johdosta tulla enemmän kantapään kautta. Pisimmät lenkkini näillä kengillä (kisoja lukuunottamatta) tuleva tolemaan n. 20km. Kenkä tulee sekä harjoitus, että kisakengäksi, mutta pääasiassa kisakengäksi. Juoksen kaikilla alustoilla. Tätä kenkää valittaessa en mieti metsässä tehtäviä harjoituksia, koska sinne minulla on omat jalkineet jo hommattu. Tässä siis yhteenvetona minun tarpeeni. Näillä tiedoilla myyjän olisi jo todella helppo antaa minulle oikeanlaisia jalkineita sovitettavaksi. Loppu jää sitten minun huolekseni. Eli niistä pitäisi osata valita se itselle paras ja sopivin kenkä.

Oikeaa juoksutekniikkaa harjoitellessa on hyvä satsata paljasjalkakenkiin. Kuvassa Fivefingers Speedit!
Tällä kertaa oma valintani oli Asicsin Ds-Trainer. Se on hyvin rullaava, kiertojäykkä ja kevyesti pronaatiotuettu juoksukenkä, joka sopii hyvin niin kisa- kuin harjoituskengäksikin. Painoa kaunokaisella on 265 grammaa. Se on keventynyt viime vuodesta n. 30 grammaa ja on vielä entistäkin vauhdikkaampi.  
Tässä mun uudet kisakengät!
Tässä pari vinkkiä niille joilla on uudet juoksukengät hakusessa. Jos olet neutraalisti askeltava juoksija ja kaipaat hyvää vaimennusta niin kannattaa tutustua ainakin näihin malleihin.
 
1.Mizuno Rider on täysvaimennettu ja erinomaisesti rullaava kenkä. Maailmanlaajuisesti Mizunon myydyin malli.
 
2. Puma Faas 500 on selkeästi kevyempi täysvaimennettu jalkinen, jossa on hyvä tuntuma alustaan. Faas 500 on sinun valintasi, jos etsit vähemmän vaimennettua kisa-harjoituskenkää neutraalille askeleelle. Kantakorkeus on vain 8mm, mikä edesauttaa juoksemaan paremmalla tekniikalla enemmän päkiävoittoisesti.
 
3. Asics Gel-Nimbus on erinomaisesti vaimennettu ja pehmeä kenkä pidemmille lenkeille tai vaikka maratonille. Kiertojäykkä rakenne tukee askelta erinomaisesti. Varmasti Suomen myydyin neutraali, täysvaimennettu juoksukenkä.
 
4. Saucony Triumph on pehmeä täysvaimennettu juoksukenkä, jonka kantakorkeus on suhteellisen pieni täysvaimennetuksi kengäksi eli vain 8mm. Se edesauttaa juoksemaan paremmalla tyylillä hieman päkiävoittoisemmin.
 
5. OnRunning Cloudsurfer on hyvin rullaava ja erinomaisesti vaimennettu neutraali juoksukenkä. Loistava valinta jotain uutta kaipaavalle juoksijalle. OnRunningin slogan "Run on clouds" kertoo kaiken olennaisen. Monien valinta maratonille ja pitkille lenkeille.
1.Mizuno Rider



2. Puma Faas 500
3.Asics Gel-Nimbus


4.Saucony Triumph
5.On Runnning cloudsurfer













Jos kaipaat pronaatiotuettua ja täysvaimennettua jalkinetta lenkkikaveriksesi niin kannattaa kokeilla ainakin seuraavat mallit.
 
1. Asics Gel-Kayano on legenda jo eläessään. Erinomaisesti vaimennettu ja pronaatiotuettu huippujalkine Asicsilta. Kayano on keventynyt viime vuodesta, joten siitä on tullut entistä juostavampi. Monien juoksijoiden valinta pitkille lenkeille. Loistava ja varma valinta myös aloittelevalle juoksijalle.
 
2. New Balance 1260 on täysvaimennettu ja pronaatiotuettu jalkine, joka on jo vuosia ollut erittäin suosittu jalkine 4Runnersissa. Erinomainen vaimennus riittää hyvin myöd pidemmille matkoille, kuten maratonille.
 
3. Mizuno Inspire on wave teknologiaa hyväksi käyttävä ns. ohjaavalla tuella varustettu huippukenkä. Täysvaimennetuksi kengäksi hyvin rullaava kenkä, jonka vaimennus riittää pitkillekin lenkeille.
1. Asics Gel-Kayano
2. New Balance 1260
3. Mizuno Inspire

 
Nykyään suositaan yhä enenevissä määrin kevyempiä ja paremmin rullaavia jalkineita. Kevyemmissä jalkineissa on usein vähemmän vaimennusta pohjassa ja ne ovat rullaavampia ja nopeampia kenkiä kuin täysvaimennetut. Monesti kesyemmissä jalkineissa on myös pienempi kantakorkeus eli kannan ja päkiän välinen ero millimetreinä. Tämä mahdollistaa taas sen paremman juoksutekniikan ja varsinkin sen, että juoksija voi ottaa askeleen helpommin päkiälle / midfootille. Se taas edesauttaa eteenpäin menoa pienemmällä energiamäärällä ja ehkäisee tehokkaasti erilaisten rasitusvammojen syntyä.

Jos kaipaat kevyempiä ja paremmin rullaavia harjoitus- tai kisakenkiä niin kannattaa tutustua seuraaviin malleihin.

1. Saucony Virrata on Sauconyn kevyin harjoituspuolen kenkä, joka takaa erinomaisen rullaavuuden. Kantakorkeus on puhdas 0mm eli kenkä on täysin tasapohjainen. Se edesauttaa puhdasta päkiävoittoista askellusta. Monien paljasjalkajuoksijoiden valinta pidemmille lenkeille. Virratalla on oikeastaan pakko juosta päkiävoittoisesti, mikä on otettu huomioon hyvänä päkiävaimennuksena. Kanta vaimennusta ei oikeastaan ole ollenkaan. Kokeneen juoksijan kevyt jalkine.

Saucony Virrata
2. Saucony Kinvara on valmistajan toiseksi kevein harjoituskenkä. Myös kinvara on paljasjalkajuoksijoiden suosiossa. Se toimii loistavasti myös veto, harjoitus, ja kilpailukenkänä vaikka maratonilla. Kinvaran kantakorkeus on 4mm, joka mahdollistaa hyvällä päkiävoittoisella tekniikalla juoskemisen. Virrataan verrattuna Kinvarassa on 4mm enemmän kantakorkeutta ja vaimennusta, joka antaa mahdollisuuden tulla hieman enemmän kannalle alas. Tämä on tärkeä seikka varsinkin maraton jalkinetta valittaessa.
Saucony Kinvara
3. Asics Ds-Racer on legendaarinen ja erittäin kevyt veto - ja kilpailukenkä Asicsilta. Napakka lesti ja kiertojäykkä pohja tekevät kengästä erittäin mukavan tuntuisen. Racerin kevyt pronaatiotuki sekä kiertojäykkä pohja antavat mukavasti tukea juoksijan vähän väsyessäkin. Yksi Suomen suosituimmista ja käytetyimmistä juoksukengistä.

Asics Ds-Racer
 
Tässä nyt pieni yhteenveto kevään uusien kenkien valitsemista silmällä pitäen. Toivottavasti joku sai tästä edes jotain uusia ideoita. Nyt ei muuta kuin kenkä kaupoille. Jokainenhan tietää mistä ne Helsingin parhaat jalkineet ja ensiluokkaisen palvelun jo 20 vuoden kokemuksella saa. Sanon sen silti. Tervetuloa 4Runners Kamppiin.
 
Mahtavaa ja urheilullista viikonloppua kaikille! Me lähdetään nyt vaimon kanssa kävelylle tuonne kauniiseen Helsingin iltaan! Rakastakaa toisianne :)!
 
-Leevi

torstai 18. huhtikuuta 2013

Alkuviikon kuulumisia!

Tere!
 
Viikko on taas ihan huomaamatta vierähtänyt vauhdilla melkein perhantaihin saakka. Mulla on taas niin paljon uusi ideoita, suunnnitelmia ja unelmia ettei tässä meinaa itsekään oikein pysyä vauhdissa mukana. Lisäksi tajusin juuri, että mun pitää ostaa uudet kengät joilla juoksen sekä City Runin, että Tukholman maratonin. Entiset luottokenkäni alkavat olemaan tiensä päässä. Eilisellä lenkillä koitti se kuuluisa hetki, kun tajusin että nämä ovat nyt tulleet tiensä päähän. Jokainen juoksua harrastava tietää mistä puhun. Kenkä alkaa tuntua kovalta ja siltä, että se on menettänyt kimmoisuutensa. Silloin on tehtävä kylmä ratkaisu ja heitettävä kengät menemään ja haettava uudet tilalle. Perinteisesti täysvaimennetut kengät kestävät n.1000km juoksua. Mitä kevyempi kenkä on kyseessä, sitä vähemmän kilometrejä sillä voi juosta. Kaikista kevyimmät kisakengät saattavat olla entiset jo 300-400km:n jälkeen. Tämän aiheen kimppuun käydään tosissaan kuitenkin vasta seuraavalla kerralla.
 
Siinä niitä uusia ehdokkaita taas olisi.
Aloittakaamme tämän kertaiset tarinat maanantaista. Päivä alkoi vauhdikkaasti 4Runnersin merkeissä. Kellon viisareiden kääntyessä 17.00 asentoon vetäisin juoksukamppeet niskaan ja lähdin vetämään juoksukoulua. Ohjelmassa oli teknikka harjoituksia, vauhtileikittelyä sekä vauhtikestävyyteen tutustumista. Minulle jäi hyvä fiilis. Toivottavasti juoksijoillekin :). Moni pääsi käymään jaksamisensa rajoilla, mikä monesti tuottaa entistä paremman fiiliksen harjoituksen jälkeen. Mulla on sellainen ajatus juoksukoulujen osalta, että välillä on hyvä kannustaa juoksijoita kokeilemaan rajojaan. Rauhassa, hellyydellä ja rakkaudella tietenkin, mutta niin että kannustaa kokeilemaan rohkeasti kovempiakin vauhteja ja sitä miltä kunnon puuskuttaminen tuntuu :). Tällöin on usein syntynyt suuria onnistumisen kokemuksia ja voittaja-fiilis tilanteita. Ne ovat mullekin niitä parhaita hetkiä. Suurin kiitos mulle on se, kun joku tulee sanomaan etten olis ikinä uskonut, että jaksan juosta tän kilsan vedon tällä vauhdilla loppuun asti, mut mä jaksoin :).
 
Lenkin varrelta! Kuka tunnistaa tämän rosoisen kauniin paikan?
Tiistai alkoi vaimoni halailu tuokiolla ja paljon onnea vaan-laululla. Sen jälkeen oli kuntosalitreenin aika Töölön kisahallilla. Oli aivan mahtava fiilis päästä taas kolisuttelemaan painoja ja unohtaa päkiä-askellus ja vauhtikestävyys hetkeksi. Salin jälkeen taas palkkarit naamaan ja kohti työpaikkaa. Iltapäivällä synttärijuhlat jatkuivat hammaslääkärissä :(. No mä oon jo toisaalta tottunut näihin synttäriyllätyksiin. Melkein joka vuosi mulle sattuu syntymäpäivänä jotain erikoista. Milloin ollaan hammaslääkärissä, milloin normaali lääkärissä. Joskus on ollut poski fudispallon kokoinen jne. Hammaslääkärissä oli loppujen lopuksi ihan hauskaa. Mä oon oppinut nauttimaan siitä. Eihän se nyt mikään varsinainen nautinto ole, kun istut siellä ne fiksunnäköset lasit päässä, posket puutuneina, mutta omaksi hyväksihän sekin on. Lisäksi mulla on aivan huippuhyvä lääkäri. Arkadiankadulla oleva Odontex. Kannattaa käydä katsomassa kotisivut, jos olette etsimässä hammaslääkäriä Helsingistä. Hammaslääkäristä polkaisin äkkiä kotiin ottamaan vastaan lisää onnitteluita ja lahjoja. Meillä nämä synttärijuhlat ovat aina monivaiheiset ja kestävät yleensä noin viikon. Mullakin ne alkoi nyt jo torstaina, jatkuivat perjantaina. Lauantaina oli perheen vuoro tulla vierailemaan. Sunnuntai ja maanantai otettiin vähän rauhallisemmin ja tiistaina tuli lisää lahjoja, kun oli virallinen syntymäpäiväni. Pitäähän sitä lapsen nyt omaa syntymäänsä päästä kunnolla juhlimaan! :).
 
Kisahalli ja Old school käsipainot!
Keskiviikosta tuli pitkä päivä. Aamu alkoi 06.00 aikoihin, kun kukko kiekaisi Olavi Uusivirran tahtiin. Siitä reippaana ylös ja aamupalan tekoon. Seuraavaksi olikin taas salitreenin aika ennen töihin menoa. Lainasin vaimon pyörää ja hurautin kampissa olevaan Motivus centeriin. Täytyy kyllä myöntää, että puitteet olivat aivan huippuluokkaa. Siellä oli jopa erilliset huoneet keskikropan vahvistamiselle. Tämä oli uusi ja miellyttävä kokemus tällaiselle kaupungin salien konkarille :). Motivuksen jälkeen hain Kampin Supermarketista vielä eväät ja sitten ei muuta kuin töihin. Työpäivä meni taas hujauksessa. Ei muuta kuin Pyörän selkään ja äkkiä kotiin syömään välipalaa. Ehdin olla kotona n.45min, kun olikin jo seuraavan ohjelmanumeron vuoro. Asicsit odottelivat jo kiihkeinä eteisessä. Eihän siinä muu auttanut kuin vetästä ne jalkaan ja lähteä juoksemaan kohti Mäkelänrinnettä ja asiakkaan kanssa pidettäviä juoksutreenejä. Ne menivät hienosti ja asiakas olikin jo todellä hyvällä tasolla juoksijana. Monet haluavat ottaa yksityisiä juoksutunteja, joiden aikana katsomme hieman tekniikka läpi ja juttelemme muutenkin juoksusta ja siihen liittyvisät harjoitteista sekä varusteista. Nämä ovat oikein mahtavia tapahtumia niin minulle kuin monesti heillekin :). Tälläkin kertaa molemmille jäi varmasti hyvä fiilis. Asiakkaan treenin jälkeen oli juostava vielä kotiin. Matkaa ei ollut onneksi kuin 5km, joten se sujui sukkelasti. Kotona olin kyllä jo aivan loppu. Olisin vielä teoriassa ehtinyt salibandytreeneihin, mutta kroppa huusi jo lepoa pitkän päivän jäljiltä! Päivä oli kuitenkin sisältänyt 75min kuntosalitreenin, 17km pyöräilyä ja 16km juoksua :). Sekä 7 tuntia töitä 4Runnersissa.  Kyllä kuulkaas uni maittoi.
 
Masentava tienpätkä keskiviikon treeneistä kotiin juostessa. Kilsoja takana 15 ja sohjoa edessä, Puuh!
Tänään mulla oli onneksi iltavuoro ja vapaata treeneistäkin. Sain nukkua niin kauan kuin halusin ja nautinkin leppoisista unista 8.30 asti. Aamupäivällä en tehnyt oikeastaan mitään mainittavaa. Siivoilin kotona, pesin pyykkiä ja tein meille ruokaa. Perusarkea siis. Kun tässä nykyisessä elämäntilanteessa nämä päivät ovat mitä ovat, niin tällainen perinteinen arkinen aherrus tuo mulle suunnatonta iloa ja siinä hermotkin lepäävät, kun kiillottaa hellaa ja levittelee Puman paitoja kuivumaan :). Siivoilujen ja ruokailun jälkeen oli taas aika poiketa Fitnesstukkuun ennen 4Runnersiin menoa. Sieltä tarttui mukaan heraproteiinia ja uusi suurempi smartshake- shaker. Mulla oli aikasemmin sellanen 4,5dl kokoinen ja sitä sai olla kokoajan täyttelemässä kesken treenien. Todella ärsyttävää puuhaa, mutta nyt sitä ongelmaa ei enää ole. Huominen alkaa taas aamulla täällä 4Runnersissa. Ajattelin repäistä ja juosta vähän vauhdikkaamman lenkin jossain vaiheessa päivää. Katsotaan nyt onnistuisiko se jo aamulla. Sitten mulla on päivällä oman asiakkaan kanssa juoksutreenit ja illalla hieronta. Eli urheilullisissa merkeissä menee huominenkin.
 
Näistä valmsitui torstain lounas!
Treenit tähän mennessä:
Maanantai: Juoksu 7,5km + Pyöräily 17km
Tiistai: Kuntosali (selkä-hauis-keskikroppa) 75min + Pyöräily 17 km
Keskiviikko: Kuntosali 75min(Rinta-ojentaja) + Pyöräily 17 km + Juoksu 16km
Torstai: Lepo

Tsemppiä harjoituksiin ja ensi kerralla kirjoittelen vähän uusien kenkien valinnasta. Mitä vaikeuksia ja haasteita se välillä teettääkään! Tuolla ensimmäisessä kappaleessa oli jo pieni johdanto asiaan.
 
Tässä vielä pieni muistutus kaikille terveellisestä elämästä sekä liikunnasta kiinnotuneille!
 
Järjestämme 11.05.2013 Kaisankodilla Espoossa Sporttipäivän! Mukaan mahtuu vielä! Ilmoittautumisia on tullut mukavasti ja päivä saadaan järjestettyä! :) Mutta silti vielä ihanaan ja mahtavaan päivään mahtuu vielä muutama osanottaja mukaan!! Nyt siis vaan ilmoittautumumaan sähköpostitse: info@mtpersonaltraining.fi tai tapahtuman Facebook sivuilla!
 
Mukavaa illanjatkoa kaikille!
-Leevi

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Juoksua, synttäreiden juhlintaa ja häpeän hetkiä!

Nyt kun uusi viikko on aloitettu reippaasti niin on hyvä hetki nitoa viime viikonloppua vähän kasaan. Aloitetaan perjantaista. Otin perjantain töistä vapaaksi, että pääsen vähän huilaamaan ja tekemään normaali ihmisen hommia. Aamu alkoi rauhallisella aamupalalla vaimon kanssa. Sen jälkeen menin kuvauttamaan pääkoppaani ja tarkemmin sanottuna tuota hammas-osastoa. Multa poistetaan nyt jossain vaiheessa viisaudenhammas tai hampaita niin piti sen takia ottaa kuvat, että nähdään vähän tarkemmin miten ne juuret siellä menee.
 
Pennut meinas viedä Canonin!
Sitten tuli se mun viikon tähtihetki sarjassa "Sen tuntee, kun se ei  lähe" Mä menin sinne hammaskuvaukseen ja annoin tietoni siinä ilmoittautumisessa ja istuin kiltisti odottamaan vuoroani. Hetken päästä jostain kuului: "Pursiainen"  ja lähdin kiltisti kävelemään lääkärin perässä. Ensimmäiset kuvat otettiin ja ajattelin, että täähän oli helppoo. Lääkäri kuitenkin sanoi, että mene vielä odottelemaan niin katsotaan jatketaanko toimenpiteitä. Istuin sitten siihen odotushuoneen penkille, kunnes lääkäri sanoi taas - "Pursiainen". No niin ei muuta kuin uudestaan kuvattavaksi. Tämän  jälkeen mulle sanottiin taas, että mene vain tuohon vielä istuskelemaan. No ei kun sinne ja akkaria taas käteen ja koitin näyttää jotenkin coolilta ja siltä ettei mua jännitä.

Kului ehkä noin 3-4 minuuttia, kunnes kuulin tuon jo tutuksi tulleen äänen sanovan "Pursiainen (pieni tauko) ja sitten on valmista"  No mä ajattelin, että johan ne jaksaa kuvata mut onneks tän jälkeen on valmista ja pääsen täältä vihdoin salille. Lähdin taas kiltisti kävelemään sen naislääkärin perään. Nyt lähdimme eri suuntaan kuin aikaisemmin. Kiertelimme ja kaartelimme hetken, menimme mm. heidän taukohuoneen läpi ja ajattelin, että okei nyt joudutaan kunnon kuviin...et tääl on se iso kamera, millä kuvataan  kovimmat jätkät. Siinä hetken ajan kierreltyämme homma stoppasi kuin seinään ja naislääkäri avasi oven, mutta laittoikin sen mun nenän edestä lukkoon. Täh! Mitä tässä nyt tapahtuu.. No sit mä vähän herkistelin aistejani, katselin ympärilleni ja tajusin et sehän meni vessaan..:) Helvetti!! Se "Pursiainen (pieni tauko) sitten on valmista" tarkoitti siis, että valmista olisi ollut heti eikä mun olis tarvinnu seurailla sitä sinne henkilökunnan vessaan asti. Sitten ei muuta ku suhteellisen nöyrää ilmettä kasvoille ja sama sokkelo äkkii takasinpäin. Vähän pitkiä katseita mä kyllä kieltämättä siellä hänen kollegoiltaan keräsin..:) Odotushuoneessa olin jo punanen ku keitetty rapu ja ei muuta ku äkkiä Deuterin reppu selkään ja ulos ihmettelemään, että mitä v....ua äsken tapahtu..:)
 
Synttärijuhlavalmistelut käynnissä!
Tällaista tää elämä välillä on. Noloja ja todella noloja tilanteita täynnä. Perjantai jatkui rinta-ojentaja-morkkis treeneillä kisahallilla. Ennen punttitreeniä päätin vielä viedä iPhoneni huoltoon, kun siihen oli iskenyt legendaarinen spider app. Juokseminen tuntui jotenkin niin mukavalta, että juoksin sitten 10km lenkin melkein huomaamatta. Vauhti oli varsin kevyt, koska torstaina oli kovempi ja vauhdikkaampi treeni takana. Tämä meni vähän palauttelun merkeissä. Juoksun ja salin jälkeen hain vielä puhelimeni huollosta ja suuntasin 3:lla eri bussilla kotiin. Sekin meni vähän säätämiseksi niin kuin nää mun jutut yleensäkin :). Perjantai ilta kului rattoisasti vaimon kanssa leffaa katsellessa ja karkkia syödessä.
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Lauantaina mun piti mennä kaverini shakaalin kanssa pidemmälle lenkille, mutta kun satoi niin päätimme jättää sen väliin. Kumpaakaan ei kiinnostanut niin paljon, että olisimme viitsineet lähteä sateeseen tarpomaan. Meillä oli vielä mun synttärijuhlat kotona niin sekin rajoitti vähän intoa. Kutsuin vain omat vanhemmat sekä vaimoni äidin miesystävineen (vain 1 miesystävä), joten väki oli vähissä ja tunnelma katossa. Puhuttiin varmaan tunti kuolemasta ja ruumiskuskin työstä :) Oikein mukavaa koittaa siinä samalla saada synttärifiilistä päälle, kun kaikki kertoo kuoleman kohtaamisistaan naama valkoisena :). Vaimoni muisteli vielä kuinka Kovanen oli hakenut sen ja sen ruumiin. No melkein ruumiita kai se Kovanenkin välillä aamuyön tunteina kuljettelee, mutta kai se tarkotti Monosta :). Sain kakkua, karkkia ja paljon kivoja lahjoja. Toivoin tukea uuden pyörän hankinnassa ja sitä sainkin oikein kivasti. Aina on mukavaa, jos keksii jotain hyödyllistä ettei mutsi ostaa taas lisää niitä black horseja :). Lauantai meni ihan sikaillessa ja lepäillessä. En tehnyt mitään urheilullista ja syötiin kotona kakkua, karkkia ja tilattiin vielä pitsa illalla. Nam! Nyt alkaakin sitten tiukka kuri ja herkkulakko, kun edetään kohti Tukholmaa.
 
Itse sankari ja tarjottavia!
Sunnuntaillekin riitti vielä kivaa ohjelmaa. Söimme ensiksi herättyämme rauhassa aamupalaa ja sitten alkoikin molemmilla jo läppäreiden naputtelu töiden merkeissä. Sitä jatkui n. 2 tuntia, kunnes päätin lähteä lenkille. Mun mielestä päivän treenit on parempi hoitaa heti aamulla alta pois. Silloin on virkeämpi olo ja treeni kulkee paremmin eikä sitä tarvitse sitten miettiä koko päivää. Samalla saa lisää virtaa koko päiväksi ja jaksaa olla tehokkaampi muissa askareissa. Lenkki oli tälläkertaa 15,5km pituinen. Alunperin ajattelin juosta vähän pidemmän, mutta nyt ei aikataulut antaneet periksi vaan lähdimme katsomaan ystävämme koiran pentuja. Nyt karisee varmaan viimeisetkin miehuuteni rippeet, mutta hitto ne oli makeita. Siellä oli rokki-rinsessa niminen hauva jo meille varattuna, mutta se taitaa saada nyt kyllä sittenkin toisen kodin, kun olen vähän allerginen koirille. Voitte vaan arvata käytiinkö tästä koira-asiasta kotona illalla keskusteluja :). Iltapäivä ja alkuilta meni taas töiden parissa. Sunnuntait ovat kiireisiä päiviä PT-hommissa. Silloin käydään kulunut viikko läpi, tutustutaan seuraavaan ja tehdään liikuntasuunnitelmia sekä analysoidaan asiakkaiden viikon liikkumiset. Tietysti riippuu vähän millä viikko tahdilla asiakkaitaan pyörittää.
 
Sunnuntain lenkin data näytti tältä:
Matka: 15,50 km
Aika: 01h 33min
Keskivauhti: 6.00 min/km
Keskisyke:127
Max syke: 161
Kulutus: 1300 kcal
 
Rokki-rinsessa
Viikon aikana tuli juoksua 56km. Olen siihen oikein tyytyväinen!
 
Erittäin mukavaa ja urheilullista maanantaita toivotellen!
 
-Leevi

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Tukholma lähestyy ja leposyke laskee!

Mitä lähemmäksi Tukholman maraton tulee sitä useammin ajatukset harhailevat sinne. Huomaan yhä useammin miettiväni, että olenkohan nyt treenannut fiksusti ja monta pitkää lenkkiä tai kovaa harjoitusta kerkeän vielä tekemään ennen sitä. Millä kengillä juoksen vai pitääkö vielä hommata jopa uudet kengät? Minkälainen sää on kilpailupäivänä jne..Ajatuksia riittää. Onneksi tässä välissä on vielä Helsinki City Run, missä pääsee oman kuntonsa lisäksi testaamaan kaikki muutkin liikkuvat osat. Ainoa ero on se, että kun asuu 6km:n päässä kisapaikasta niin kaikki oheistoiminta on huomattavasti helpompi järjestää. Toisaalta ulkomailla juostavissa maratoneissa on juuri se viehätys, kun kaikki on tavallaan uutta ja jännittävää. Jos tulee jotain yllättäviä tilanteita niin ennakkoluuloton asenne ja vuosien sähläys sekä itsensä nolaaminen on uskomaton voimavara tällaisilla hetkillä.
 
Torstain herkkua: Lihapullia, uunijuureksia ja salaattia!
Tämä viikkoni on pyhitetty juoksulle. Samalla tämä on viimeinen vähän rennompi viikko ruokailujen suhteen. Maanantaista lähtien alkaa silläkin puolella tiukka kuri ja valmistautuminen kevään ja alkukesän kilpailuihin. Moni voisi tätä vähän ihmetelläkin. Miksi tällainen harrastaja-juoksija valmistautuu 6-7 viikkoa johonkin massalähtö tapahtumaan. Homman juju piileekin juuri siinä prosessin ja oman tavoitteen läpiviemisessä. Olen nyt viime aikoina paasannut tästä innokkaasti kaikille, jotka ovat jaksaneet kuunnella ja vähän niillekin, ketä se ei ole kiinnostanut. Eli ihmisellä pitää olla tietynlaisia prosesseja ja tavoitteita elämässään. Sillä ei ole niinkään väliä mihin ne liittyy (työhän, urheiluun, painonpudotukseen, elämäntaparemonttiin, harrastuksiin jne) vaan koko homman idea on sen prosessin läpivienti, sen kokeminen ja analysointi. Mun tapauksessa tällainen on esim. Tukholman marathon. Olen valmistautunut siihen jo melkein vuoden. Mitä lähemmäksi se tulee, sitä enemmän se hallitsee ajatuksiani ja määrittelee tekemisiäni. Sitten on tavoitteen suorittamisen aika. Minä juoksen sen Marathonin. Tätä taas seuraa tavoitteen onnistumisen analysointi, läpikäynti ja miettiminen mitä olisi voinut tehdä paremmin ja missä asioissa taas onnistuin. Tällaisen kokonaisuuden läpikäynti kasvattaa ihmistä kummasti ja antaa tärkeää kokemusta sekä ennenkaikkea itsetuntemusta jatkoa varten. Se palvelee lähes huomaamatta sinua samalla myös elämän muilla osa-alueilla, kuten työssä, ihmissuhteissa jne. Tämän vuoksi esim. työtä hakiessa saa monesti lisäpisteitä siitä, jos on jotakin harrastuksia. Se kertoo usein siitä, että on tottunut sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin ja pystyy todennäköisesti myös toimimaan ryhmässä. Tavoitteellisuus sekä paineen alla toimiminenkaan ei tällöin ole ihan vieras asia. Tottakai tässäkin asiassa löytyy poikkeuksia, mutta jos meinaan pitää nämä jutut edes kohtuullisen lyhyinä niin on pakko yleistää. Psykologi ystäväni voivat sitten tukistaa mua tämän johdosta :).
 
Uusi leposyke ennätys! 2min sohvalla istumista ja siinä oli tulos!
Keskiviikko oli vähän löysempi päivä liikkumisen suhteen. Silloin tuli mittariin 16 km pyöräilyä ja 75 min kävelyä asiakkaan kanssa. Aamupäivä kului totuttuun tapaan 4Runnersissa. Illalla olisi ollut vielä salibandyteenit, mutta kun kausi (tavoite) on jo ohi niin päätin ensimmäistä kertaa tällä kaudella jättää ne väliin ja antaa kropalle vähän lepoa ja keskittyä vaimooni. Se kannattaa aina :).
 
Torstaina pääsin itsekin sitten treenaamaan juoksua. Asiakkaiden ja juoksukoulujen puitteissa olin alkuviikon aikana juossut jo 24km, mutta silloin ei keskitytä mun tavoitteisiin vaan sitä hommaa tehdään muiden ehdoilla. Nyt oli siis viikon ensimmäinen oma lenkki edessä. Tarkoitus oli jusota reipasta vauhtia mutta niin, että syke pysyy siedettävänä ja juoksu on mukavan rentoa. Viimeiset 2km päätin ottaa reippaammin ja viimeisen kilometrin tulin melkein niin lujaa kuin jaloista lähti siinä vaiheessa irti. Tämän jälkeen juoksin vielä kilometrin verran verryttelynä.

Tässä vähän dataa torstain vauhdikkaammalta lenkiltä.

 km       aika                 ka- syke
1.km
00:05:30 
1.00 116
2.km
00:05:06 
1.00 133
3.km
00:05:00 
1.00 138
4.km
00:04:54 
1.00 147
5.km
00:05:01 
1.00 149
6.km
00:05:04 
1.00 152
7.km
00:04:48 
1.00 155
8.km
00:04:24 
1.00   166

Lenkin jälkeen edessä oli pari tuntia töitä kotoa käsin. Suunnittelin ja virittelin meille 4Runnersiin uutta kanta-asiakas järjestelmää ja ensimmäistä mainosta, joka sitä kautta lähetettiin. Sen lisäksi aika kului vielä Facebook markkinointiin liittyvien asioiden parissa. Ilta kului 4Runnersissa. Torstaina mulla on ollut perinteenä tehdä iltavuoro 14-21. Se tuo kivaa vaihtelua viikkoon ja näen samalla vähän mitä siellä iltaisin tapahtuu.
 
Viikonloppuna pitäisi päästä taas  salillekin käymään..
 Perjantaista sunnnuntaihin mulla onkin vapaata ja niille päiville riittääkin niin paljon metkuja, että teen niistä kokonaan oman päivityksen.

Tsemppiä treeneihin! Nyt alkaa ulkona olla lämmintä ja tiet ovat jo melkein sulia, joten on mitä loistavin aika kaivaa lenkkarit kaapista ja lähteä juoksemaan. Jos kaipaat uusia kenkiä, varusteita tai neuvoja niin tiedät varmasti mistä niitä löydät :)! http://www.megasport.net/
 
-Leevi

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Viikonlopun villit kuviot

Viime viikko meni kaksijakoisissa tunnelmissa. Alkuviikko sujui erittäin urheilullisissa tunnelmissa ja kiireisten työpäivien jälkeen edessä oli vielä lenkkejä asiakkaiden kanssa sekä omia treenejä. Perjantaina ohjelmaan tuli vielä hyvä yhdistelmäharjoitus, jonka lajeina toimivat tällä kertaa juoksu ja kuntosali. Harjoitus alkoi kevyellä 2km:n juoksulla salille, jossa vierähti 90min ja sen jälkeen vielä 2km vähän kovempaa vauhtia kotiin. Salilla tein koko kropan läpi ja kylläpä taas tuntui, kun pitkästä aikaa tein kaiken kerralla :). Ei ehkä se fiksuin tapa, mutta kiireisenä viikkona sekin käy hätäapuna.

Poseeraamista Pirkkkolan salilla uuden hiustyylin kanssa :)
Lauantaina oli myös juhlapäivä töiden osalta, koska järjestimme 4Runnersin ja Puman kanssa yhteistyönä hienon juoksutapahtuman kampissa. Tapahtumassa esiteltiin Puman uusi ja hieno Mobium elite juoksukenkä. Tapahtumassa oli vaikka mitä toimintaa ja aktiviteettia. Saatiin sinne viime metreillä vielä hieno juoksumatto Motivukselta. Sillä kelpasikin järjestää juoksukilpailu, missä tavoitteena oli juosta 1 minuutin aikana niin pitkä matka kuin mahdollista. Voittaja tulokseksi saatiin 310m. Hienoja 300metrin maagisen rajan rikkomisia tuli tämän kärkituloksen lisäksi vielä 3kpl.

Puma tapahtman tunnelmia!
Sillä aikaa, kun vaimoni, pari ystävääni ja kollegani uurastivat tapahtumassa olin itse mökillä. Meillä oli salibandykauden päättäjäiset ja reissu oli varattu ja suunniteltu jo pitkän aikaa sitten. Olisin voinut tietysti muokata vähän aikatauluja mutta kun koko reissu oli minun vastuullani ja kaikki siihen liittyvä toiminta ruokineen kaikkineen piti hoitaa kunnialla, niin päätin vaan lähteä reissuun. Onneksi ympärillä oli tosiaan ammattitaitoisia ihmisiä niin paljon etten oikeasti ollut sekuntiakaan huolissani tapahtuman läpiviennistä ja onnistumisesta. Mökillä oli sitten tietysti juuri niin hauskaa kuin arvata saattaa. Kun reissussa on 17 kundia niin siitä voi jokainen päätellä jotain :). Saunottiin ja syötiin hyvin. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että joku saattoi oluenkin ottaa, mutta ihan vaan ruoan kanssa.

Mökin herkkuja! 10kg lihaa.
Nyt on mökkireissukin jo onnellisesti ohi ja työviikko jo täydessä vauhdissa. Se olikin muuten sitten viimein juhla ennen Tukholmaa :). Mulla ei ollut mitenkään erityisen pehmeä pudotus reissun jälkeen. Työt alkoivat viikonlopun tapahtuman yhteenvedolla ja tavaroiden läpikäynnillä 4Runnnersissa. Sitä hommaa riittikin mukavasti 8 tunniksi. Sähköpostit, puhelut ja facebook viestit sinkoilivat tasaisesti koko päivän ajan. Tämän jälkeen edessä oli vielä 2 juoksukoulua peräkkäin. No tulipahan ainakin heti selväksi mitä se työnteko on, jos olin sen jo kahden päivän aikana mökillä kerennyt unohtamaan :). Illalla kyllä väsytti kun saldona oli 12 tuntia töitä, minkä aikana sain juosta vielä työsuhde-etuna 16 km.

Viikonlopun sikailun jälkeen on aika palata terveellisten asioiden äärelle!
Tiistai alkoi taas 4Runnersin merkeissä ja samojen tehtävien jatkuessa. Puma tapahtumaan liittyviä asioita käytiin vieläkin läpi. Työpäivä meni nopeasti ja kuin yllättäen kello näyttikin jo 15.30. Oli siis aika hypätä Crescentin selkään ja lähteä vetämään juoksukoulua. Siellä oli tällä kertaa ohjelmassa vähän vetoja. Sarja meni tällä kertaa näin: alkulämmittely ja sitten 1000m - 800m- 600m - 400m - 200m - 600m - 400m 2 min tauoilla. Loppuun vielä 1,5 km juoksua loppuverryttelyksi. Kaikilla tuntui olevan hauskaa ja jokainen pääsi kokoeilemaan sopivassa suhteessa vähän rajojaan. Porukassahan näitä vetotreenejäkin on huomattavasti kivempi tehdä ja saa itsestään enemmän irti. Juoksukoulun jälkeen sain vielä raitista ilmaa polkiessani 10km kotiin. Täytyy myöntää, että tässä kohtaa alkoi jo vähän painamaan pohkeissa :). Kyllä taas illalla uni maistui ja siihen tietysti auttoi tuo kevyt univelka viikonlopulta.

Reppu selkään, pyörä alle ja maailmalle!
 
Toivottavasti te olette vain urheilleet viikonloppuna ja jättäneet paheet väliin :) Hyvää viikonjatkoa kaikille! Palataan juoksujen pariin taas parin päivän päästä. Nyt kun mulla on pe-su vapaata niin kerkeän juoksemaan itsekin enemmän!

Aurinkoista keskiviikkoa!
 
Leevi

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pääsiäisen rientoja

Naantali Spa
Viime kirjoituksessa päästiin pääsiäisen makuun jo pitkäperjantain ja lauantai aamun lenkin osalta. Nyt on tarkoitus valottaa mitä mutta tuli touhuttua. Meidän piti alunperin lähteä pääsiäiseksi Viroon kylpylään pariksi päivää. Siellähän niitä vaihtoehtoja on jonkun verran, mutta me valitsimme paikaksi Tallinnassa sijaitsevan kylpylän. Kaikki meni hienosti, kunnes Linda Line ilmoitti tekstarilla, että laivat pysyvät satamassa huonon (tai hyvän :)) jäätilanteen vuoksi. Luin viestin hirveessä kiireessä palaveriin juostessani ja peruin tietysti matkan heti ja pyysin rahat takaisin. Myöhemmin vähän tarkemmin sitä viestiä lukiessani huomasin, että kaikki Linda Linen matkustajat siirretään toiselle laivayhtiölle eli sitä matkaahan ei olisi tarvinnutkaan perua :). No  tekevälle sattuu. Vaimoni sai onneksi varattua meille korvaavan reissun Naantalin kylpylään.
 
Lapsi on terve kun se leikkii..
Lauantai aamuna lenkin jälkeen startattiin auto, haettiin vaimon veli kyytiin ja lähdettiin painelemaan kohti Naantalia. Kylpylät on aina olleet mulle vähän vieraita paikkoja enkä ole mikään varsinainen vesipeto. Totuus on kuitenkin, että uimataidotonkin voi kylpeä :). Mä oon superhuono uimari. Nyt sain vaimoltani kannustavia kehuja. Se sanoi, että kun sä uit tuolla koiraa niin sun kroppa oli melkein suorassa ja veden pinnalla :) Yleensä mun jalat alkaa siis pikkuhiljaa painumaan kohti pohjaa ja jokaisella vedolla painun vaan syvemmälle. Jos jatkasin kriittisen pisteen yli niin hukkusin varmaan takaraivo edellä. Mä päätin, että näistä mun ja veden ratkaisemattomista erimielisyyksistä huolimatta mä aion uida ja nauttia vedestä niin kuin muutkin. Polskinkin siellä sydämeni kyllyydestä koiraa, kissaa, mäyrää, myyrää, marsua ja kaikkia mahdollisia tyylejä. Ainut juttu mikä jäi harmittamaan oli se, kun joku pikkulapsi vei mun kelluke-sammakon, kun olin porealtaassa.
 
Vuoden aikuisuimari ulkoaltaan hellässä syleilyssä!

Naantalin kylpylä oli kaikenkaikkiaan hieno paikka ja tekemistä riitti. Lisäksi Naantalihan on vielä todella hieno paikka ja komiat maisemat hellivät turistia. Kesällä siellä on tietysti vielä hurjan paljon nätimpää. Lauantaina ei treenailtu enää muuta vaan käytiin uimassa ja kävelyllä ja nautittiin olostamme. Illalla vielä Tammisen sanoin "mielettömällä dinnerillä". Sunnuntai alkoikin sitten sporttailun merkeissä ja menimme heti herättyämme uimaan ja nauttimaan kylpylän tarjoamista iloista. Aamureippailun jälkeen aamupalalle ja sen jälkeen sitten varsinaisen treenin pariin kuntosalille. Nyt tuli tehtyä vähän kaikkea yläkroppaa, mutta pääpaino oli rinta-ojentaja linjalla. Salitreenin jälkeen olikin jo aika mennä suihkun kautta pakkaamaan laukkuja ja lähteä takaisin kotiin. Haagaan tultuamme lähdin vielä lyhyelle 6km juoksulenkille.

Kyllä siellä treenattiinkin!

Maanantai oli viimeinen pyhäpäivä. Tiesin jo etukäteen, että edessä oleva tynkäviikko tulisi olemaan yksi kevään kiireisimmistä, joten päätin ottaa maanantain ihan levon kannalta. Mä en oikeesti tehnyt mitään. En muistaakseni käynyt edes ulkona kertaakaan. Makasin vaan sohvalla, katsoin telkkaria, pelasin pleikkaria ja nautiskelin rennosta fiiliksestä.
 
Väsynyt pariskunta menossa aamu-uinnille!
 
Nyt on aika jatkaa työteliästä viikkoa ja lähteä hammaslääkärin kautta salille, siitä sitten asiakkaan kanssa lenkille ja illalla kirsikkana kakun päällä on vielä iltavuoro (13-21) 4Runnersissa. Onnneksi kevät on jo täällä, aurinko paistaa ja kaikilla on hymy huulilla ja energiaa vaikka muille jakaa!
 
Hauskaa torstain jatkoa!
 
-Leevi