perjantai 30. marraskuuta 2012

Tästä se lähtee..


Alkuun muutama sana itsestäni. Olen 29-vuotias elämäntapaurheilija, jonka päivät kuluvat tavalla tai toisella liikunnan parissa. Suurimmat intohimoni kohdistuvat juoksuun, pyöräilyyn, hiihtoon ja kuntosalille. Näiden lajien parissa kuluukin suurin osa viikostani sekä töissä, että vapaa-ajalla. Työskentelen tällä hetkellä Helsingissä juoksun erikoisliikkeessä, sekä personal trainerina. Tähän mennessä olen juossut 3 maratonia ja noin kymmenen ½ maratonia.
 
 
Tulen kirjoittamaan kaikesta liikuntaan ja urheiluun liittyvästä maan ja taivaan väliltä. Asiaa tulee varmasti niin liikuntasuorituksista kuin välineistäkin. Pääsette/joudutte lisäksi seuraamaan minun valmistautumistani ja ajatuksiani matkan varrelta kohti Tukholman maratonia. Tarkoitus olisi juosta siellä oma vaatimaton ennätykseni ja saada matkan varrella mahdollisimman  paljon uusia kokemuksia. Pusken tänne tietoa  harjoituksistani, ravinnosta, lihashuollosta, tankkauksesta ja kaikesta mitä tämä projekti sisällään pitää. Tulen kertomaan rehellisesti kaikista fiiliksistä mitä päähäni saan. Aina positiivisista kuningas oloista niihin viime päivien paniikkihäiriöihin, kun tuntuu siltä ettei tästä tule mitään ja toivottavasti myöhästyn lennolta ettei tarvitse lähteä sinne stokikseen asti keskeyttämään.
 
Tavoitteeseeni liittyen tulen myös testaamaan mahdollisimman paljon juoksuun liittyviä tarvikkeita . Mukaan mahtuu niin kenkiä, tekstiilejä, sykemittareita kuin muitakin juoksussa käytettäviä tuotteita.  Lisäksi koitetaan saada mahdollisimman paljon yhteistyökumppaneita mukaan, että saadaan teille lukijoille hyviä tarjouksia ja mielenkiintoisia palkintoja tuleviin kilpailuihin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti